Suomen legendaarisin jäätelöjoulukalenteri täynnä aitoja artesaanijäätelöyllätyksiä.
Monet odotukset ja toiveet tulivat todeksi , kun Suomen ensimmäinen jäätelöjoulukalenteri julkaistiin lokakuussa 2019. Kalenterista löytyi joka päivälle erimakuinen jäätelö, sorbetti tai semifreddo. Rakastettujen klassikkomakujen kuten suklaan ja vaniljan lisäksi yllättivät lempeä glögijäätelö, satumainen vadelmasorbetti ja monet muut makuelämykset. Vastaanotto oli huikea!
Seuraavana vuonna Vanhan Porvoon jäätelötehtaan joulukalenteri valloitti Porvoon lisäksi puoli valtakuntaa, kun tämän ihanuuden saattoi löytää jo Oulua myöten hyvinvarustettujen kauppaliikkeiden pakastealtaista. Vuoden 2020 jäätelöjoulukalenterissamme herkuttelijoiden makunystyröitä hellivät muun muassa suloinen jouluomenasorbetti, täyteläinen saksanpähkinä ja mystisen herkullinen mustaherukkajäätelö.
Jäätelöjoulukalenterimme on jo kahdesti peräkkäin valittu parhaaksi herkuttelujoulukalenteriksi. Valinta ei ole tullut yllätyksenä, onhan kalenterimme kuin jäätelötaivas minikoossa! Nyt Vanhan Porvoon Jäätelötehtaalla on ilo ilmoittaa, että odotetut jäätelöjoulukalenterimme tulevat
taas!
Suomen legendaarisin jäätelöjoulukalenteri on aiempaakin yllättävämpi ja runsaampi! Meidän maistuva kalenterimme tarjoilee sinulle 24 aidosti erilaista makuelämystä ! Jokaisessa luukussa löytyy lisää lusikoitavaa – nyt 60 ml pikarillinen verratonta artesaanijäätelöä. Jäätelömme ovat ilolla ja ylpeydellä käsintehtyjä ja pakattuja . Mitkä maut vievätkään sinut tänä vuonna kohti joulunviettoa? Avaa luukku ja anna Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelökalenterin yllättää!
Ihanan jäätelöistä joulunodotusta!

Valmistetaan tiloissa joissa käsitellään pähkinää, mantelia, vehnää, kananmunaa ja soijaa
Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöjoulukalentereiden bongaukset ympäri Suomen vuonna 2023.
Vanhan Porvoon Jäätelötehdas
Kirkkotori 7
06100 Porvoo
Jäätelömestari Samuli Wirgentius
samuli@vanhanporvoonjaatelotehdas.fi
+358400413866